Herrgårdsin savustamo on syntynyt rakkaudesta riistaan

Herrgårdin Lihasavustamon toimintaa pyörittävät toisen sukupolven savustajat – perheyrityksen johdossa on nykyisin avopari Emilia Vikman ja Dennis Storfors. Savustamon tarina alkoi kuitenkin jo vuonna 1982, kun intohimoinen metsästäjä Maalahdesta tahtoi hyödyntää ympäriltään löytyvän hienon lihan.

Börje Herrgård on mies, joka rakastaa luontoa, metsää ja metsästystä. Vuonna 1982 hän saa oivalluksen – eihän hän voi olla ainoa, joka haluaa savustaa syksyn aikana kotiin tuomansa lihan. Täytyy olla muitakin, jotka tahtovat jalostaa pohjanmaalaisesta metsästä löytämänsä hienot maut!

Savustamo nousee perheen pihamaalle Maalahteen. Börje rakentaa tilat, muuraa uunit ja metsästää lihan, joka niissä savustetaan. Kaikki mitä savustamossa tehdään, tehdään käsin alusta asti. Ja aina yhdessä.

Mutta tieto pienestä savustamosta kulkee metsästäjältä toiselle, ja äkkiä harrastus onkin muuttunut kokoaikaiseksi työksi. Moni tahtoo savustaa lihaa!

Moni tahtoo ostaa lihaa! Börje ei ole enää perheyrityksen ainoa työntekijä, vaan savustamisesta tulee koko perheen elämäntyyli.

Valikoima kasvaa leimaamattoman lihan savustuksesta leimattuun, ja 90-luvun alkupuolella ”Herrgårdin kinkku” on leikkelehyllyjen luottotuote liikkeissä ympäri Pohjanmaata. Kova työ on kantanut hedelmää.

Emilia kasvaa savustamolla. Hän seisoo vanhempiensa vierellä ja näkee, miten savustamo palaa tuhkaksi ja rakennetaan uudelleen. Hän näkee suhdanteiden laskun ja nousun. Hän näkee asiakkaiden palaavan kerta toisensa jälkeen. Äidin ja isän savustamon lattialta käsin hän näkee, miten paljon arki merkitsee. Jo ennen kuin Emilia aloittaa koulussa hän tietää varmasti: isona hän jatkaa vanhempiensa työtä savustamolla.

Vuonna 2008 Börje saa halvauksen. Ensimmäistä kertaa 26 vuoteen savustamon yleensä niin vilkas joulu on hiljainen ja tyhjä. Juuri 21 vuotta täyttänyt Emilia alkaa ensimmäistä kertaa leikkiä ajatuksella sukupolvenvaihdoksesta. Hän on viidestä sisaruksesta ainut, joka suunnittelee uraa savustamossa.

Vuonna 2011 aika viimein koittaa. Emilia Vikman ottaa savustamon hoitoonsa yhdessä avopuolisonsa Dennis Storforsin kanssa. Suunnitelmat ovat suuret ja Herrgårdin savustamo on valmis ottamaan askeleen kohti uudenlaista tulevaisuutta.

Maaliskuussa 2016 ovat uudella tontilla sijaitsevat uudet tilat valmiit. Panostus uuteen savustamoon palkitaan Maalahden Vuoden yrittäjä -palkinnolla seuraavana vuonna. Perusteluiksi nostetaan muun muassa yrityksen pohjautuminen paikkakunnan ja alueen vahvaan metsästysperinteeseen. Nykyisin Herrgårdsin lihasavustamo on perheomisteinen yritys, jonka johdossa ovat Emilia ja Dennis. Savustamossa savustetaan myymälöille, ravintoloille ja yksityishenkilöille. Perinteikäs Herrgårdin kinkku on saanut seurakseen neljä muuta tarkasti valittua ja arvostettua lihatuotetta.